Saksalaismeppi: EU ei ole välittänyt estää veronkiertoa

14.04.2016

Fabio De Masin mielestä on skandaali, ettei EU:ssa ole vieläkään tehty loppua verokeinottelusta.

Panaman papereiden paljastukset kertovat europarlamentaarikko Fabio De Masille, miten helppoa rikkaiden ja mahtavien on kätkeä rahansa ja pestä niitä käyttämällä veroparatiiseja.

Saksan Die Linkeä edustava De Masi kuuluu parlamentin talous- ja raha-asiain valiokuntaan. Hän on vasemmiston GUE/NGL-ryhmässä kansainvälisten verokysymysten asiantuntija.

De Masin mukaan on skandaali, etteivät EU:n jäsenmaat vieläkään ole tehneet loppua massiivisesta verohuijauksesta.

– Samaan aikaan kun taantumassa on kiristetty talouskuria, ovat rikkaat päässeet verokeinottelulla kuin koira veräjästä. Se kaivaa pohjaa demokratialta, sanoo De Masi KU:lle.

Veroparatiiseja painostettava

Vuodot tekevät De Masin mukaan selväksi, että kansainväliseen verotusjärjestelmään esitetyt muutokset eivät ole riittäviä.

– EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Hollanti on tehnyt Panaman kanssa kaksinkertaisen verotuksen estävän sopimuksen, kuten useat muutkin jäsenmaat. Hallitukset eivät ole suojautuneet veroparatiiseja vastaan, vaan teeskennelleet, että niiden kanssa voi toimia samoin kuin muidenkin.

Vasemmisto kehottaakin jäsenmaita irtisanomaan kaksinkertaista verotusta estävät sopimukset veroparatiisien kanssa.

– Sen sijaan pitäisi kantaa veroa varainsiirroista näihin maihin kunnes ne suostuvat todelliseen läpinäkyvyyteen, kuten julkisiin rekistereihin kaikkien yhtiöiden ja säätiöiden todellisista edunsaajista. Myös automaattisen tietojenvaihdon pitäisi olla ehtona.

De Masin mielestä kaikkien vuodoissa paljastuneiden julkisissa tehtävissä toimivien pitäisi välittömästi erota. Järjestelmällisesti veronkiertoon osallistuneiden pankkien toimiluvat pitäisi peruuttaa, kuten europarlamentti joulukuussa suositteli.

Veroparatiisien sulkeminen on avainasemassa myös taisteltaessa terrorismin rahoitusta ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

– Lisäksi olisi luotava yhtenäinen varallisuusvero jäsenmaille, mikä helpottaisi talous- ja finanssikriisin kulujen kattamista. Sitä voitaisiin mahdollisesti koordinoida EU-tasolla.

LuxLeaks havahdutti

Aggressiivinen verokilpailu EU:n jäsenmaiden kesken tuli esille marraskuussa 2014, kun tutkivien toimittajien kansainvälinen järjestö ICIJ paljasti Luxemburgin sopimuksia monikansallisten suuryritysten kanssa.

Europarlamentti perusti helmikuussa 2015 erityisvaliokunnan tutkimaan jäsenmaiden verodumppausta. Fabio De Masi on yksi valiokunnan näkyvimmistä jäsenistä.

De Masi kertoo, että asiakirjojen saaminen on ollut jatkuva ongelma siitä lähtien kun valiokunta ensimmäistä kertaa niitä pyysi komissiolta, jäsenmailta ja Eurooppa-neuvostolta.

– Jäsenmaat ja neuvosto ovat suunnilleen viitanneet kintaalla pyynnöille. Komissio on tehnyt vähän paremmin yhteistyötä, mutta vastahakoisesti. Asiakirjoista on näytetty vain osa, ja mepit ovat saaneet lukea niitä vain erityisessä huoneessa ilman muistiinpanovälineitä tai mahdollisuutta avustajien käyttöön.

Komissiolta nihkeästi papereita

De Masi teki tammikuussa kantelun EU:n tuomioistuimeen asiakirjojen salaamisesta, tukenaan lakiasiantuntijoiden selvitys.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lupasi helmikuussa avata lisää dokumentteja.

– Valiokunta on saanut lisää vaatimiaan asiakirjoja, mutta emme ole vielä tyytyväisiä. Meidän täytyy yhä analysoida dokumentteja vaikeissa olosuhteissa, emmekä voi konsultoida ulkopuolisia asiantuntijoita näistä hyvin teknisistä kansainvälistä yhtiöverotusta koskevista asioista, sanoo De Masi.

De Masin mukaan komission toimittamissa asiakirjoissa on yhä aukkoja.

– He väittävät, että arkistot ovat epätäydellisiä ja puuttuvat paperit ovat vuosien varrella kadonneet. Tämä ei meistä tunnu kovin uskottavalta.

De Masin mukaan oikeusjuttu pidetään vireillä niin kauan kuin on tarpeen.

– Emme ole tyytyväisiä ennen kuin europarlamentaarikot ja kansalaiset saavat nähdä asiakirjat, jotka osoittavat EU:n täydellisesti epäonnistuneen jäsenmaiden haitallisen verokilpailun ja suurten monikansallisten yhtiöiden verokeinottelun pysäyttämisessä, sanoo De Masi.

Komission esitys

EU:n komission tiistaina tekemä esitys suuryritysten raportointivelvollisuudesta jää De Masin mukaan helposti hampaattomaksi.

Hän totesi GUE/NGL:n tiedotteessa tiistaina, että europarlamenttiin on perustettava pysyvä valiokunta tutkimaan verojen välttelyä. Sen pitää saada todelliset valtuudet sekä tarvittavat asiakirjat, jotta se ei jää yhtä voimattomaksi kuin LuxLeaksin jälkeen perustettu väliaikainen valiokunta.

Fabio de Masi muistuttaa Panaman papereista ilmenevän, että esimerkiksi Isis on käyttänyt veroparatiiseja iskujensa rahoittamiseen.